Kevään kukkapuuhia

Sormet syyhyäisi jo pihatöihin, onneksi saa helpotusta ministelyllä. Tein kasan narsisseja, mutta en osannut oikein päättää väritystä. Siinä on nyt vähän sitä sun tätä ja jotain jäi vielä puuttumaan. Saavat mennä odottamaan seuraavaa inspiraatiota että istuttamaan ryhdyn. Narsissit

Amppelin teko houkutti, koitin siihen tuollaista meriheinämäistä istutusastiaa. Muottia käyttämällä tulee aika hyvä, kunhan muotoilee tarpeeksi siistiksi märkänä. Itse amppelin kanssa saakin sitten tapella, nuo ruodot ei välttämättä ole samaa mieltä asettelusta. Ja koon määrittäminen istutusasitalle sopivaksi.. no jaa – siinä kannattaa olla suurpiirteinen niin järki säilyy :-).

amppeli

Kerhossa tehtiin uudella tekniikalla astioita. Oli kyllä koukuttava harjoitus.. näitä voisi tehdä lisää. Koko on samaa luokkaa kuin yläkuvan amppelissa, ja siinä näytti nämäkin ihan kivalta.

vadit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.